Uutinen

Kainuu kokeilee etähyvinvointipalvelua apteekeissa

16.02.2017 | 09:40

Teksti : INKERI HALONEN

"Haluamme tarjota asiakkaille uudenlaisia lähipalveluvaihtoehtoja apteekkiammattilaisen tuella", kehittämisjohtaja Marita Pikkarainen kertoo.

Kainuun sote on ottanut apteekit aktiivisesti mukaan palveluiden suunnitteluun.

Hyvä yhteistyö näkyy muun muassa siinä, että alueella alkaa keväällä uudenlainen kokeilu etähyvinvointipalveluiden tarjoamisesta apteekeissa.

Kokeilun aikana asiakas voi ottaa apteekin etähyvinvointipisteestä yhteyden eri ammattilaisiin, kuten esimerkiksi etälääkäriin. Piste on sijoitettu apteekkiin niin, että intimiteettisuoja turvataan.

– Suunnitteilla on tarjota myös Kelan ja työ- ja elinkeinotoimiston palveluja. Kysynnän mukaan etäpalvelutarjontaa voidaan laajentaa vaikka järjestöjen palveluihin, kehittämisjohtaja Marita Pikkarainen Kainuun sotesta kertoo.

Etämonitorointilaitteiden avulla hyvinvointipisteissä voidaan myös mitata ja sitten välittää tietoja esimerkiksi verenpaineesta ja painosta terveydenhuollon ammattilaiselle.

"Odotuksena on, että palvelut löytävät käyttäjänsä."

Etähyvinvointiyhteyttä tarjotaan ainakin Paltamon, Suomussalmen, Kuhmon ja Kajaanin Veturi apteekissa, mahdollisesti myös Ristijärven apteekissa.

Etäpalvelukokeilussa palveluita tarjoaa julkisen terveydenhuollon lisäksi kolme yksityistä palveluntarjoajaa.

– Etähyvinvointipisteessä halutaan tarjota asiakkaille uudenlaisia lähipalveluvaihtoehtoja apteekkiammattilaisen tuella. Näin lisätään palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta pitkien etäisyyksien Kainuussa, Pikkarainen toteaa.

Odotuksena on, että palvelut löytävät käyttäjänsä: Kuudessa apteekissa tehdyn kyselyn perusteella valtaosa 300:sta vastaajasta eli lähes 73 prosenttia ilmoitti olevansa halukas käyttämään etälääkäripalveluita. Vastaajista yli 80 prosenttia oli yli 51-vuotiaita.

Kainuu saa uuden keskussairaalan, hyvä yhteydenpito korostuu

Maakunta valmistautuu myös uuden keskussairaalan rakentamiseen pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen.

Uudessa sairaalassa yhdistetään perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalitoimi uudella, asiakaslähtöisellä tavalla. Tilat pienenevät, mutta toimintamallit tehostuvat. Keskussairaala saa säilyttää myös synnytystoiminnat ainakin vuoteen 2020 saakka.

Epävarmuus päivystyspalveluiden tulevaisuudesta huolettaa silti apteekkeja.

Jos kainuulainen potilas tulevaisuudessa kotiutetaan Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta juuri ennen viikonloppua, muistaako kukaan pirauttaa Kainuun apteekkiin ja varmistaa, että potilaan tarvitsemaa lääkettä löytyy apteekeista.

– Tämä käytäntö meillä on nyt Kainuun keskussairaalan kanssa. Lisäksi, jos asiakas tarvitsee viikonloppuna jotakin harvinaisempaa lääkettä, olemme voineet saada sen lainaan keskussairaalasta. Jos erikoissairaanhoito siellä supistuu, supistuu myös lääkevarasto, kertoo apteekkari Sinikka Mitrunen Sotkamon apteekista.

Apteekki ei voi toimia tehokkaasti osana sotea ilman hyvää tiedonkulkua

Tiedonkulun toimivuuden tärkeys kasvaa sitä suuremmaksi mitä pidemmäksi fyysiset etäisyydet kasvavat.

Ja jotta apteekki voisi tulevaisuudessa toimia yhä paremmin terveydenhuollon ensi- ja lähipisteenä, tiedonkulun muun terveydenhuollon kanssa tulisi olla saumatonta.

Toiveena myös on, että apteekkien rooli kirjattaisiin soten toimintamalleihin ja vahvistettaisiin näin apteekin näkyvää roolia osana terveydenhuoltoa.

– Tuntuu, että jos yhteistyötä ei ole erikseen sotessa määritelty jonkun organisaation osan vastuulle, ei kukaan siihen uskalla ryhtyä, proviisori Jyri Saastamoinen Paltamon apteekista toteaa.



Kainuu


Asukkaita
                  75 200
Terveysasemia                 9
Keskussairaaloita            1 (lupa uuden rakentamiseen on saatu).
Apteekkeja                        14

KAINUU OLI ensimmäinen maakunta, joka yhdisti kuntayhtymään perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon erillisen hallintokokeilulain perusteella niin sanotuksi Kainuun malliksi.

Nyt Kainuussa on kokemusta sote-uudistuksen mukaisesta palvelun järjestämisestä jo 12 vuoden ajalta.

Kainuun sote on ottanut myös apteekit aktiivisesti mukaan palveluiden suunnitteluun.

– Soten ja apteekkien välistä suunnittelua toteutetaan säännöllisesti yhteistyökokouksilla, joissa käsitellään molempien taholta tulevia ajankohtaisia asioita muun muassa apteekkien roolista, kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto Kainuun sotesta kertoo.