Uutinen

Itsenäisyyspäivä koetteli Oriolan kapasiteettia

11.12.2017 | 14:50

Teksti : INKERI HALONEN

”Aika pelottavalta tuntuu, että jos yksi pyhäpäivä sai aikaan tämän, niin mitä jouluna tapahtuu?” apteekkari Terttu Puurunen Pudasjärveltä pohtii.


Lääketukku Oriolan toimitukset apteekeille kangertelivat viime viikolla selvästi ja myös asiakaspalvelu ruuhkautui pahoin.

Syynä oli keskellä viikkoa ollut itsenäisyyspäivä, jonka toimituskatkokseen apteekit varautuivat tilaamalla maanantaina (4.12.) Oriolasta normaalia enemmän tuotteita.

Tilauksia tuli noin 20–30 prosenttia enemmän kuin normaalisti maanantaisin.

Oriola sai toimitettua tilauksia uudella järjestelmällään ennätysmäärän, mutta silti noin kymmenen prosenttia maanantain tilauksista jäi toimittamatta 24 tunnin sisällä.

Tilaukset toimitettiin pääsääntöisesti seuraavassa toimituksessa.

Oriola paikkasi tilannetta hätätoimituksilla, niitä lähetettiin asiakkaille tiistaina parikymmentä ja loppuviikosta vielä muutamia. Oriolassa tehtiin töitä poikkeuksellisesti myös itsenäisyyspäivänä.

– Näin saimme toimitukset kirittyä normaalille tasolle loppuviikkoon mennessä, Oriolan viestintäjohtaja Tuula Lehto kertoo.

Miten Oriola on varautunut joulun ruuhkiin?

Pudasjärven apteekkiin maanantaina tilatut tuotteet tulivat normaalisti, mutta loppuviikon toimituksissa oli selviä puutteita. Monissa muissa apteekeissa tilanne oli päinvastainen.

– Torstaina, kun purimme tiistaina tehtyä tilausta, niin noin kymmenen prosenttia tilatuista tuotteista puuttui. Ne toimitettiin meille parin päivän viiveellä, apteekkari Terttu Puurunen kertoo.

Ongelmien takia kukaan Pudasjärven apteekin asiakkaista ei jäänyt ilman lääkkeitä, mutta muutamille apteekki toimitti vain osan reseptillä saatavissa olevasta määrästä varmistaakseen lääkkeiden riittävyyden.

– Aika pelottavaltahan se tuntuu, että jos yksi pyhäpäivä sai aikaan tämän, niin miten Oriola pystyy vastaamaan loppuvuoden tilausmääriin, Puurunen pohtii.

Kuva: Juha-Pekka Honkanen


Joulukuu ja joulu ovat apteekeissa vuoden kiireistä aikaa. Pahin ruuhka on noin pari, kolme päivää ennen jouluaattoa, ja toinen ruuhkahuippu koetaan välipäivinä.

– Asiakasmäärät saattavat olla kaksinkertaisia normaaliin verrattuna, Puurunen kuvailee.

Oriolan viestintäjohtaja Tuula Lehto kertoo, että Oriolassa tehdään poikkeuksellisesti töitä joulua edeltävinä viikonloppuina sekä myös tapaninpäivänä. Oriola lähettää asiasta apteekeille tarkempaa tietoa tällä viikolla.

– Toivomme, että kaikki se, mikä pystytään ennakoimaan, ennakoitaisiin. Tämä vähentäisi etenkin joulun välipäivien toimitusruuhkaa, Lehto toteaa.

Apteekkariliiton tuoreen apteekkikyselyn mukaan epäselvyydet ja virheet Oriolan laskutuksissa sekä lähetyslistoissa työllistävät apteekkeja edelleen merkittävällä tavalla. Kyselyyn vastasi 333 apteekkia perjantaina 8. joulukuuta.