Uutinen

Fimea on perustanut parin vuoden sisällä yli 20 uutta apteekkia, ja uusia on tulossa lisää

18.06.2018 | 15:40

Teksti : INKERI MERILUOTO

Tuoreimmat perustamispäätökset tehtiin toukokuussa, jolloin Järvenpäähän, Nurmijärvelle ja Vihtiin perustettiin uudet apteekit.

Fimean pari vuotta sitten käynnistämä selvitystyö apteekkipalveluiden alueellisesta toimivuudesta ja lisäämistarpeesta etenee.

Fimea on tähän mennessä perustanut 20 uutta apteekkia ja muuttanut kolme sivuapteekkia itsenäisiksi apteekeiksi.

Tuoreimmat perustamispäätökset tehtiin toukokuussa, jolloin Järvenpäähän, Nurmijärvelle ja Vihtiin perustettiin uudet apteekit.

Vihtiä ja Järvenpäätä koskevista päätöksistä on haettu oikaisua, Nurmijärven osalta oikaisunhakuaika on vielä käynnissä.

Fimea on aiemmin tänä vuonna päättänyt useiden uusien apteekkien perustamisesta myös Vantaalle ja Espooseen. Lisäksi päätöksissä muutettiin apteekkien sijaintialueita.

Sekä Vantaan että Espoon päätöksistä on meneillään muutoksenhakuprosessi.

Fimea jatkaa apteekkipalveluiden kartoittamista. Tällä hetkellä jatkovalmistelussa on kolmen kaupungin apteekkipalveluja ja apteekkien sijaintialueita koskevat päätökset.

Uusia kaupunkeja tulee selvitystyön piiriin kesän aikana, Fimeasta kerrotaan

Apteekkipalveluita sairaaloiden yhteyteen

Fimeaan on tullut useita aloitteita avoapteekkipalveluiden saamiseksi sairaaloiden yhteyteen.

Kuopioon kesäkuussa 2017 perustetulle uudelle apteekille on valittu apteekkari, joka on ilmoittanut avaavansa apteekin Kuopion yliopistollisen sairaalan yhteyteen.

Avoapteekkipalveluita on tulossa myös Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteyteen.

Jorvin sairaalan osalta odotetaan Espoon apteekkipalveluja koskevan päätöksen etenemistä.

Fimeasta kerrotaan, että näiden lisäksi vireillä on useita aloitteita apteekkipalveluiden saamiseksi sairaaloiden yhteyteen.