Uutinen

D-vitamiinin puutos lisää kroonisen päänsäryn riskiä

04.01.2017 | 09:58

Teksti : INKERI HALONEN

Suomalaistutkimus vahvistaa näyttöä niukan D-vitamiinin saannin haitoista.

Juuri julkaistun kuopiolaistutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutos voi lisätä kroonisen päänsäryn riskiä.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa oli mukana noin 2600 iältään 42–60-vuotiasta miestä. Heiltä tutkittiin kalsidiolin eli D-vitamiinin pitoisuus seerumista ja samalla kartoitettiin päänsäryn esiintymistä.

Yli puolella (68%) miehistä seerumin D-vitamiinipitoisuus oli alle 50 nmol/l, jota yleisesti pidetään D-vitamiinipuutoksen rajana.

Kun tutkimusjoukko jaettiin neljään ryhmään seerumin D-vitamiinipitoisuuden mukaan, alimpaan ryhmään kuuluvilla miehillä oli yli kaksinkertainen kroonisen päänsäryn esiintymisen riski verrattuna korkeimman D-vitamiinitason ryhmään.

Kroonista päänsärkyä esiintyi myös enemmän niillä miehillä, joita oli tutkittu muulloin kuin kesä- ja syyskuun välisenä aikana. Kesäkuukausina keskimääräiset seerumin D-vitamiinipitoisuudet ovat suuremmat auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta.

Tutkimus tuo vahvistusta jatkuvasti lisääntyvälle näytölle niukan D-vitamiinin saannin yhteydestä lisääntyneeseen kroonisten sairauksien riskiin.

Matala D-vitamiinipitoisuus on yhdistetty päänsärkyriskiin myös joissakin aikaisemmissa, pääasiassa huomattavasti pienemmissä tutkimuksissa.

Tulokset julkaistiin Scientific Reports -lehdessä.