Uutinen

Aftonbladet: ”Diktatuuriapteekki toimi paremmin”

24.08.2016 | 14:00

Teksti : INKERI HALONEN

Aftonbladet suomii Ruotsin apteekkiuudistuksen seurauksia kovin sanoin pääkirjoituksessaan.

Aftonbladet käsittelee Ruotsin apteekkiuudistuksen motivaatioita ja seurauksia kovin sanoin 23.8. julkaistussa pääkirjoituksessaan.

Pääkirjoitustoimittaja Daniel Swedin muistuttaa, että valtiollisen apteekkijärjestelmän purkamisesta vastannut ministeri Göran Hägglund (KD) perusteli muutosta muun muassa sillä, että "vain Albaniassa, Kuubassa ja Pohjois-Koreassa valtio vastaa Ruotsin tavoin lääkkeiden myynnistä".

Att ha det som i Nordkorea, det vill man inte”, Swedin aloittaa kirjoituksensa.

Kaikki eivät ole kuitenkaan muutokseen tyytyväisiä, Swedin jatkaa.

Swedin referoi tuoretta Kristin Wisellin, Ulrika Winbladin ja Sofia Kälvemark Sporrongin tutkimusta, jonka mukaan poliitikot ovat tyytymättömiä siihen, että apteekit yhä näyttävät niin samanlaisilta keskenään.

Farmasisit ja potilasjärjestöt ovat tyytymättömiä siihen, että lääkeneuvonta on heikentynyt.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että apteekkien määrä on kasvanut, mutta lääkkeiden saatavuus on heikentynyt, Swedin toteaa.

Tutkija Kristin Wisell on todennut Dagens Apotek –lehdelle jatkavansa vielä tutkimusta siitä, miksi näin on.

Swedin muistuttaa jo aiemmista tuloksista

Swedin kertaa myös uudistuksen seurauksista aiemmin saatuja tietoja: osa apteekkiketjuista on kanavoinut suuria summia veroparatiiseihin, reseptilääkkeiden heikentynyt saatavuus tuli ilmi jo hallituksen teettämässä selvityksessä ja että Ruotsin Farmasialiitto on pitänyt ääntä siitä, että farmaseuttien työolosuhteet ja potilasturvallisuus apteekeissa ovat huonontuneet.

Swedin muistuttaa myös, että useiden reseptilääkkeiden hinnat ovat nousseet ja että myös Kuluttajajärjestö on raportoinut ruotsalaisten luottamuksen apteekkeihin laskeneen ja todenneen, että apteekkilaiset antavat nykyisin huonompaa neuvontaa, tukea ja informaatiota kuin aiemmin.

“Men vi har det i alla fall inte som i Nordkorea”, Swedin päättää kirjoituksensa.

Seuraa pääkirjoituksen kommentointia Aftonbladetin Facebook-sivulla >