29.12.2009 10:27
MSD Finland ja Schering-Plough käynnistävät yt-neuvottelut. Suomessa henkilöstön yhteenlaskettu vähennystarve on noin 40 henkilöä.
Yt-neuvottelut liittyvät yhtiöiden toimintojen uudelleenorganisointiin. Uusi MSD syntyi kun Merck & Co. ja Schering-Plough yhdistyivät Yhdysvalloissa marraskuun alussa.
– Edessämme on vaikeita aikoja, mutta uskon, että nyt suunnitellut muutokset auttavat meitä hyödyntämään tehokkaasti yhteistyön mukanaan tuomat mahdollisuudet ja tuottamaan asiakkaillemme parempaa palvelua, molempien yhtiöiden toimitusjohtaja Ilpo Tolonen toteaa tiedotteessa.
Yhtiöt lupaavat tehdä parhaansa tarjotakseen työntekijöilleen riittävästi tukea suunnitellun muutosprosessin aikana.
Suomessa MSD ja Schering-Plough markkinoivat yhteensä yli 80 lääkevalmistetta ja meneillään on lähes 50 lääketutkimusta. Yhtiöiden myynti oli viime vuonna yhteensä yli 130 miljoonaa euroa. (EK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.