22.12.2009 13:36
Hallintotieteiden maisteri Vesa Rantahalvari on nimitetty peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteeriksi 1. helmikuuta 2010 lähtien.
Toimikausi kestää ministeri Risikon toimikauden ajan. Rantahalvari seuraa tehtävässä Ilkka Oksalaa, joka siirtyy Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi.
Vesa Rantahalvari on toiminut Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n ja Palvelutyönantajat ry:n asiantuntijana ja sosiaalipoliittisena asiamiehenä vuodesta 2001 lähtien.
Rantahalvari oli EK:n edustajana Sata-komitean perusturvajaostossa. Aiemmin hän on toiminut Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton (nykyisin Finanssialan Keskusliitto) asiamiehenä ja tutkijana muun muassa työministeriössä. (IK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.