INKERI KOSKELA
Apteekkariliiton toimitusjohtaja Ilkka Oksalalla ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälällä on jo pitkä kokemus yhteistyöstä, joka jatkuu myös uudessa perustettavassa työryhmässä.
23.04.2010 16:52
Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaa uuden työryhmän pohtimaan apteekkitoiminnan kehittämistä, ministeri Liisa Hyssälä kertoi Apteekkaripäivillä.
Työryhmän tehtävänä on etenkin miettiä niitä keinoja, joilla farmaseuttinen asiantuntemus saadaan hyödynnettyä koko sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä. Mietittäviä asioita ovat lisäksi muun muassa koneellisen annosjakelun ja lääkehoidon kokonaisarviointipalvelun kustannustehokas hyödyntäminen.
Hyssälä kertoi, että työryhmän tehtävänä on miettiä myös apteekin taloutta ja Apteekkariliitto tulee osallistuman työryhmän toimintaan.
Ministeri Hyssälän mukaan apteekit halutaan entistä voimakkaammin osaksi koko sosiaali- ja terveydenhuollon kenttää.
- Tulevaisuuden haasteet edellyttävät terveydenhuollon saumatonta yhteistyötä, sitä kliseiseksikin kutsuttua moniammatillisuutta. Vaikka tässä ollaan päästy jo pitkälle, parannettavaa löytyy vielä, Hyssälä sanoi.
Hyssälä välitti apteekeille useaan kertaan lämpimät kiitokset ja tunnustuksen apteekkien nykyisin tekemästä työstä.
- Apteekit toteuttavat aivan erinomaisesti omaa rooliaan terveydenhuollossa. Vakuuttakaa meidät jatkossakin tästä ja pitäkää lippu korkealla, Hyssälä kannusti. (IK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.