08.06.2010 12:05
Suomen Leijonan ansioristillä palkittu farmaseutti Sirkka Junttila kiittää Nivalan apteekin apteekkaria ja henkilökuntaa ymmärtäväisestä suhtautumisesta aikaa vieviin luottamustoimiin.
Nivalan apteekissa koko työuran palvellut farmaseutti Sirkka Junttila palkittiin viime perjantaina Suomen Leijonan ansioristillä.
– Tuntuuhan se hienolta, Junttila kuvailee.
Junttila arvelee, että tunnustus myönnettiin hänelle hänen pitkäaikaisesta vapaaehtois- ja luottamustyöskentelystään.
Junttila on toiminut aktiivisesti Kaatuneitten omaisten liitossa aina 1960-luvulta asti. Viime vuonna hän toimitti yhdessä ystävänsä kanssa kirjan sotaorpojen elämästä ”Tuleehan isä takaisin, tuleehan?”
Hän on toiminut myös lukuisissa kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä.
– Kaikki Nivalan apteekkarit suhtautuivat menoihini mahtavasi, samoin työtoverit. Olen erityisen kiitollinen apteekkari Yrjö Rintalalle, joka oli apteekkarina silloin, kun näitä asioita kiivaimmin hoidin.
Junttila sanookin myönteisen suhtautumisen olleenkin ratkaisevaa luottamustöiden hoitamiselle.
– Muuten en olisi näissä toimissa voinut olla mukana, hän toteaa.
Junttila saa ansioristin rintaansa Kaatuneitten omaisten liiton juhlassa 20. kesäkuuta. Onnea! (IK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.