04.12.2009 11:05
EMEA on julkaissut ensimmäisen viikoittaisen tiedotteensa pandemiaan liittyvien lääkkeiden turvallisuudesta.
Kerran viikossa julkaistavaan tiedotteeseen kootaan päivitetyt haittavaikutustiedot pandemiarokotteista ja viruslääkkeistä. Tiedot saadaan EMEA:n ylläpitämästä haittavaikutusrekisteristä (EudraVigilance), joka perustuu jäsenvaltioiden ja myyntiluvanhaltijoiden haittavaikutusraportteihin. Haittavaikutustietojen suhteuttamiseksi tiedotteessa kerrotaan myös sen hetkiset tiedot annosteltujen rokotteiden ja viruslääkkeiden määrästä.
Ensimmäisen viikkotiedotteen mukaan noin 10 miljoonaa henkilöä on rokotettu EU:n alueella. Haittavaikutuksia on esiintynyt pääasiassa kuumetta, pahoinvointia, päänsärkyä, allergisia reaktioita ja pistokohdan reaktioita.
Tamifluta on tiedotteen mukaan saanut 10,4 miljoona potilasta viime vuoden lokakuun ja kuluvan vuoden syyskuun välillä. Valmisteyhteenvedosta poikkeavia haittavaikutuksia ei raporttien mukaan ole ilmennyt. (TK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.