Kuva: Kuvapörssi
15.12.2009 13:03
Sekä D-vitamiinin yliaktiivisuus että sen vaikutuksen puutos nopeuttavat fysiologista vanhenemista, osoittaa tuore suomalaistutkimus.
Tutkimusryhmä on jo aikaisemmin raportoinut, että eturauhassyövän riski on pienimmillään, kun seerumin D-vitamiinipitoisuus on normaali, mutta riski lisääntyy sekä matalilla että korkeilla veripitoisuuksilla. Sairastumisriski noudattaa U-muotoista riippuvuutta D-vitamiinin veripitoisuudesta. Samanlainen U-muotoinen riippuvuus D-vitamiinista ilmenee myös kokonaiskuolleisuudessa, sydänkuolleisuudessa ja luuston haurastumisessa.
Tampereen yliopiston emeritusprofessori Pentti Tuohimaan vetämän tutkimusryhmän saamat tulokset on julkaistu juuri ilmestyneessä Psychoneuroendocrinology-lehdessä.
Tuohimaa arvelee, että erityisesti Suomessa, jossa D-vitamiinin vajaus talvella on yleistä, olisi syytä kokonaan uudelleen arvioida D-vitamiinin terveydelliset vaikutukset. Suurimmat kansainterveydelliset vaikutukset Tuohimaa arvelee saatavan kroonisten vanhuuteen liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Eri arvioiden mukaan D-vitamiinin riittävällä annostelulla voitaisiin saada 2-5 tervettä elinvuotta lisää. (TK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.