ERJA ELO
02.09.2010 06:15
Apteekin Salmiakkia on valmistettu pian 60 vuoden ajan. Aidot salmiakkineliöt tehdään pitkälti käsityönä ja niitä myydään pääasiassa apteekeissa.
Haganolin pienessä makeistehtaassa valmistetaan joka vuosi 15 000 kiloa eli miljoona rasiallista Apteekin Salmiakkia. Apteekkeihin ne päätyvät lääketukkujen kautta.
Salmiakkiresepti on pysynyt samana jo 59 vuoden ajan. Taikina sisältää lakritsiuutteen lisäksi vehnäjauhoja, siirappia, vettä, ammoniumkloridia, lääkehiiltä ja suolaa. Litteät makeiset ovat ”täyttä tavaraa”, eli ne eivät sisällä lainkaan arabikumia tai liivatetta.
– Maun ja värin voisi korvata huomattavasti halvemmilla teollisilla esansseilla ja mustalla atsovärillä, mutta haluamme Apteekin Salmiakin olevan luonnontuote, kertoo Kirsti Sariola, toinen tehtaan omistavista yrittäjistä.
Legendaarinen makeinen on saanut myös jäljittelijöitä. 2000-luvun alussa Apteekin Salmiakki joutui tavaramerkkiloukkauksen kohteeksi. Huijarifirma oli teettänyt ulkomailla näköiskopioita, jotka olivat lisäksi terveydelle vaarallisia: ne eivät laboratoriotesteissä liuenneet edes ammoniakkiin. (EE)
Lue lisää huomenna ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.