Yli 90 prosenttia Kelan maksamista lääkekorvauksista hyvitetään asiakkaalle lääkeoston yhteydessä apteekissa. Kuva: Iiro Koskelainen
06.02.2009 10:28
Kela maksoi viime vuonna lääkekorvauksia 8,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Inflaatio huomioon ottaen korvausmenojen kasvu jäi alle valtioneuvoston asettaman rajan.
Yhteensä Kela maksoi lääkekorvauksia 1 243 miljoonaa euroa eli 101 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2007.
Eniten kasvoivat rajoitetusti peruskorvattavista lääkkeistä maksetut korvaukset (16,7 %) ja lisäkorvaukset (31,7 %). Peruskorvauksia maksettiin 7,3 prosenttia ja erityiskorvauksia 5,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Kelan kuukausitilastoista.
Kun otetaan huomioon inflaatio, joka oli viime vuonna keskimäärin 4,1 prosenttia, Kelan lääkemenojen kasvu pysyi asetetuissa rajoissa. Valtioneuvoston kehyspäätöksen mukaan lääkekorvausmenot saavat kasvaa enintään 5 prosenttia vuodessa vuosina 2008-2011.
Lääkekorvausmenojen kasvu jäi alle viiden prosentin myös kahtena edellisenä vuonna. (EK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.