IIRO KOSKELAINEN
06.05.2010 14:50
Lääkevaihdon ja lääkkeiden viitehintajärjestelmän aikaansaama yksikköhintojen voimakas lasku ja samanaikainen toimitusmäärien kasvu on muodostumassa ongelmaksi myös lääketukkukaupoille.
Tukkukauppiaiden mukaan marginaali ei riitä tulojen vähentyessä ja työn lisääntyessä. Kannattavuutta koettelee myös parhaillaan EU:n parlamentin käsittelyssä oleva lääkedirektiivipaketti, joka tulee asettamaan lääkejakelulle uusia vaatimuksia. Myös GDP (Good Distribution Practise) –ohjeiston uudistaminen on meneillään. Molempien ennakoidaan lisäävän lääketukkukaupan vaatimuksia.
– Jakelutoimintaa on tehostettu ja tehostetaan edelleen. Pitää kuitenkin kysyä, onko mahdollista jatkuvasti kiristää vaatimuksia ja kasvattaa kustannuksia lääketurvallisuuden vaarantumatta. Koko lääkejakelun tulevaisuutta varjostaa taloudellisten toimintaedellytysten heikkeneminen. Kasvavat kustannukset on väistämättä siirrettävä lääkkeiden hintoihin, Apteekkitavaratukkukauppiaat ry:n puheenjohtaja Juha Koponen vaati yhdistyksen kevätkokouksessa keskiviikkona.
Tukkukauppiaat muistuttavat, että lääkejakelu on Suomessa hyvässä kunnossa, ja että se tuli kuluneena vuonna testattua useampaankin otteeseen. Esimerkiksi sikainfluessaepidemiasta selvittiin hyvin eikä lentoliikenteen pysäyttänyt tuhkapilvikään häirinnyt lääkejakelua ja lääketurvallisuutta.
Apteekkitavaratukkukauppiaat ry valitsi vuosikokouksessaan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Oriolan toimitusjohtaja Jukka Niemen. (EK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.