ISTOCKPHOTO
Sairaalaklovnit ilahduttavat yhä useampia lapsipotilaita Lääkäriliiton lahjoituksen ansiosta.
26.02.2010 14:41
Tänään 100 vuotta täyttävä Suomen Lääkäriliitto aikoo kerätä 200 000 euroa lasten ja nuorten mielenterveystyölle.
Lääkäriliitto kerää rahaa järjestämällä ensi syksynä Hei, kuule Suomi -hyväntekeväisyyskonsertin viidellä yliopistosairaalapaikkakunnalla.
Konserteissa kuullaan Ultra Bran hittejä sovitettuna 40-henkiselle sinfoniaorkesterille, solisteina ovat Emma-palkitut Mira Luoti ja Paula Vesala PMMP-yhtyeestä. Kun lavalle nousee vielä Kuopion Nuorisokuorokin, on esiintymässä lähes sata henkeä.
Kerätyt varat lahjoitetaan kolmeen kohteeseen: Suomen Sairaalaklovnit ry:lle, Omaiset mielenterveystyön tukena ry:lle sekä Suomen Mielenterveysseuran perheterapiahankkeelle. Rahaa tarvitaan, sillä nuoren psyykkinen sairaus vaikuttaa koko perheeseen ja läheisten elämään. Omaiset tarvitsevat tietoa, tukea ja neuvontaa jaksaakseen.
Sairaalaklovnit ovat ilahduttaneet lapsipotilaita pian kymmenen vuoden ajan. Yhdistyksen kouluttamat 29 artistia toimivat Helsingissä HYKSin lasten ja nuortensairaalassa sekä Lastenlinnassa. Punanenät vierailevat myös Turun, Tampereen ja Kuopion lastenklinikoilla.
- Klovnit kiertävät sairaaloissa pareittain, he tekevät lapsipotilaille lääkärintarkastuksia ja esimerkiksi punanenäsiirtoja. Tarkoituksena on saada lapsi tuntemaan itsensä sankariksi, kertoo Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja Tom Lindblom. (EE)
Hei, kuule Suomi –hyväntekeväisyyskonsertit:
8.10. Turun Konserttitalo
9.10. Helsingin Kulttuuritalo
10.10. Tampere-talo
12.11. Oulun Musiikkikeskus
13.11. Kuopion Musiikkikeskus
Lipunmyynti konsertteihin alkoi tänään Lippupisteessä, lippujen hinnat 25/30 euroa.

Tuliko viitehintajärjestelmästä ammatillisen apteekkitoiminnan viikatemies, kysyy Sirpa Peura. ![]()
Antavatko älykkäät lääkedosetit ja puhuvat lääkepakkaukset vanhuksille lisää kotivuosia, kysyy Erja Elo. ![]()

Kuka on tämä komea nuorimies?
Vastaa 15.9. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme 50 euron lahjakortin.