19.01.2010 07:43
Lailliset postimyyntiä harjoittavat, verkon kautta toimivat apteekit tulisi erottaa laittomista yhtenäisellä logolla EU:n alueella, Euroopan parlamentille ehdotettiin.
Euroopan parlamentin valiokunta ENVI (Committee on the Environment, Public Health and Food Safety, ENVI) ehdottaa, että tulevaisuudessa kaikilla EU:n alueella postimyyntiä harjoittavilla laillisilla apteekeilla tulisi olla yhtenäinen logo nettisivuillaan.
Logon avulla kuluttajat voisivat varmistua, että ovat tilaamassa lääkkeitä lailliselta apteekilta. ENVI:n mukaan esimerkiksi Saksalla on jo käytössään vastaavanlainen tunniste.
ENVI:n mukaan tunnisteen tulisi avata yhteys kansallisen lääkeviranomaisen sivuille, jonne lailliset, postimyyntiä harjoittavat apteekit olisi listattu. Näin kuluttaja voisi varmistua käyttämänsä palvelun turvallisuudesta.
ENVI moittii Euroopan komissiota siitä, ettei se ole juurikaan ottanut huomiota internetin merkitystä lääketurvallisuudelle ja vaatii tehostettuja toimia sen eteen. ENVI ehdottaa muun muassa, että hakukoneet muistuttaisivat käyttäjää väärennettyjen lääkkeiden riskistä silloin, kun käyttäjä syöttäisi hakukenttään lääketermejä.
Asiasta uutisoi PHARMA ADHOC. (IK)
Lue alkuperäinen uutinen >

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.