INKERI KOSKELA
Mai-apteekki Pärnussa toimittaa nyt etupäässä taas perinteisiä reseptejä eResepti-palvelimen tukkeuduttua.
29.04.2010 09:55
Lääkäreitä on kehotettu kirjoittamaan vain perinteisiä reseptejä siihen saakka kunnes eReseptiä pyörittävää palvelinta saadaan vahvistettua tarpeeksi.
Viro on ottanut roimaa takapakkia eReseptin suhteen. Maaliskuussa jopa 60 prosenttia resepteistä toimitettiin sähköisesti, mutta nyt niiden osuus on laskenut noin 10 prosenttiin.
Takapakin syynä on eReseptin palvelimen tukkeutuminen.
- Huhtikuu oli meille todella vaikea. Huhtikuun puolivälissä palvelimella oli noin puoli miljoonaa reseptiä, ja se oli sille liikaa, proviisori Kaidi Sarv Viron apteekkariliitosta kertoo.
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti palvelimen tukkeutumisen jälkeen ohjeistaa lääkäreitä siirtymään takaisin tavalliseen paperireseptiin. Palvelimen toimintakapasiteettia yritetään vahvistaa nyt niin, että eReseptejä päästäisiin käyttämään taas laajalti syyskuussa.
- Palvelimen kapasiteettia pitäisi kasvattaa noin viisi kertaa nykyistä isommaksi, Sarv kertoo.
Viron apteekit toimittavat vuosittain noin 11 miljoonaa reseptiä. Sarv arvelee, että tänä vuonna reseptien määrä jää kuitenkin pienemmäksi lähinnä kotitalousten heikentyneen ostovoiman takia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen. (IK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.