07.01.2010 16:09
Lääketieteen lisensiaatti Eeva Kuuskoskesta (63) tulee sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän poliittinen valtiosihteeri 19. tammikuuta lukien.
Ministeri Hyssälän (kesk.) valtiosihteeri vaihtuu, sillä tehtävää nykyisin hoitava Terttu Savolainen siirtyy Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajaksi. Savolainen on toiminut Hyssälän valtiosihteerinä vuodesta 2005 lähtien ja sitä ennen erityisavustajana.
Eeva Kuuskoski on nykyisin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistyksen (YTY ry) pääsihteeri. Aiemmin hän toimi pitkään kansanedustajana (1979-1995) ja itsekin sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 1983-1987 ja 1991-1992. Vuosina 1995-2007 hän työskenteli Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, ensin ohjelmajohtajana ja myöhemmin pääsihteerinä.
Myös Hyssälän erityisavustaja vaihtuu. Nykyinen erityisavustaja Marja Tallavaara siirtyy helmikuun alussa MTK:n palvelukseen. Tilalle tulee Annika Saarikko (26), joka toimii nykyisin ministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana ulkoministeriössä. (EK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.