03.12.2009 23:04
Eduskunnan tarkastusvaliokunta vaatii hallitusta selvittämään kansallisen terveysarkiston aikataulun viivästymisen syyt.
Tarkastusvaliokunta huomauttaa mietinnössään, että hankkeen valmistelu ei ole edennyt lain edellyttämän aikataulun mukaisesti. Valiokunta pitää eArkistoa kansallisena kärkihankkeena ja investointina, jota Suomella ei ole varaa jättää tekemättä.
Hallitus saa nyt selvittää viivästymisen syyt ja esittää uskottavan suunnitelman ja aikataulun, jolla arkisto saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön. Toimenpiteistä on raportoitava ensi keväänä valtion tilinpäätöskertomuksessa.
Kansallisen terveysarkiston piti alunperin olla käytössä viimeistään huhtikuussa 2011. Yli 20 miljoonan euron tietojärjestelmähankkeeseen kuuluvat potilastiedon arkisto eli eArkisto, sähköinen lääkemääräys eli eResepti, kansallinen lääketietokanta ja omien reseptien ja potilastietojen katselumahdollisuus verkossa eli eKatselu. (STT)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.