13.01.2010 14:33
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet kannattavat kaikki terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistamista, selviää Rochen teettämästä kyselystä.
Lääkeyhtiö Roche selvitti kansanedustajien näkemyksiä terveydenhuollon rahoitusmuodosta sekä sen uudistamistarpeesta tutkimuksella kesäkuussa 2009. Tutkimuksen toteutti riippumaton tutkimusyhtiö Success Clinic.
Kyselyyn vastasi kansanedustajista vain noin viidennes eli 41 kansanedustajaa 200:sta.
Vastanneista 95 prosenttia pitää nykyistä lääkkeiden monikanavarahoitusmallia ongelmallisena, ja 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että rahoitusjärjestelmä tulee uudistaa. Kaikki sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet olivat uudistuksen kannalla. He myös puolsivat asian käsittelyä seuraavassa hallitusohjelmassa. (IK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.