Apteekkien farmaseuttipula on helpottunut, mutta ei poistunut. Kuva: Iiro Koskelainen
06.03.2009 12:11
Apteekkien farmaseuttipula ei ole vieläkään poistunut, ilmenee Apteekkariliiton keräämistä tiedoista.
Ennakkotietojen mukaan viime vuoden lopussa apteekeissa oli avoimena 72 vakituista ja 64 määräaikaista farmaseutin paikkaa. Pahin farmaseuttipula koettiin vuonna 2002, jolloin avoimia vakituisia paikkoja oli reilusti yli 200. Vuonna 2003 farmaseuttipula alkoi vähitellen helpottaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana avoimien paikkojen määrä on säilynyt suurin piirtein ennallaan.
- Viime vuosina pahin pula farmaseuteista on ollut Kymenlaaksossa sekä Turun ja Etelä-Suomen alueella. Muuntokoulutukset farmaseutiksi näyttäisivät helpottaneen Pohjois-Suomen tilannetta, kertoo
asiantuntijaproviisori Liisa Backas Apteekkariliitosta.
Backaksen mukaan viime vuoden osalta alueellisia tietoja vielä selvitetään.
Apteekeissa työskenteli vuoden 2008 lopussa yhteensä 8 289 henkilöä, joista farmaseutteja oli 3 830. Apteekkien farmaseuttimäärä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Myös muun henkilöstön määrä säilyi likipitäen ennallaan. (EK)

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.