IIRO KOSKELAINEN
25.02.2010 08:32
Suomen Apteekkariliitto ja Kela ovat esittäneet sosiaali- ja terveysministeriölle, että annosjakelupotilailta poistettaisiin kiinteä lääkekohtainen omavastuuosuus.
Esityksen tarkoituksena on kehittää annosjakelupalvelun laskutusmenettelyä ja lisätä järjestelmän läpinäkyvyyttä. Kustannusvaikutus olisi nykyisellä potilasmäärällä noin 100 000 euroa vuodessa.
Nykyisin lääkekohtaiset omavastuuosuudet monimutkaistavat annosjakeluun liittyvää hallinnointia merkittävästi. Apteekin kannalta hankalinta on se, että omavastuuosuuksien takia sairausvakuutuskorvaukset joudutaan perimään potilailta takautuvasti.
Tämä on ollut hankalaa myös potilaille, kun omavastuuosuudet ja annosjakelupalkkiot on peritty kolmen kuukauden ajalta kerralla jälkikäteen, jolloin summa on tuntunut potilaista suurelta. Toimintamalli hankaloittaa myös lisäkorvausrajan ylittymisen seurantaa Kelassa.
Esityksen mukaan myös valtioneuvoston lääketaksa-asetusta tulisi muuttaa siten, että koneellisen annosjakelun potilailta perittäisiin muusta lääkkeiden toimittamisesta poikkeava toimitusmaksu, jonka suuruus määriteltäisiin erikseen. (IK-TK)
Aiheesta lisää tällä viikolla ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.

Yhden totuuden julistaminen tekee lehdestä helposti jätepaperia jo ennen sen avaamista, kirjoittaa Erkki Kostiainen ![]()
Apteekeilla on riittävästi yhteenkuuluvuuden tunnetta toimivan verkkoyhteisön muodostamiseen, kirjoittaa Ilkka Salmela ![]()
On hyvä, että jo opiskelijana oppii työn ja toimeentulon välisen yhteyden, kirjoittaa Ilkka Oksala. ![]()

Kuka on tämä jäykkätukkainen nuorimies?
Vastaa 15.2. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvomme Delicard-lahjakortin.